Koodilla UUSIALKU25 ilmainen toimitus min. 30e tilauksiin
Suomalaisen muodin verkkokauppa
Vastuullisia valintoja tyylistä tinkimättä
Koodilla UUSIALKU25 ilmainen toimitus min. 30e tilauksiin
Suomalaisen muodin verkkokauppa
Vastuullisia valintoja tyylistä tinkimättä
Heippa täältä kotitoimistolta!
Nyt pääsette kurkistamaan mun, eli Ainon kotivaatekaappiin.
Mulla on ollut jo vuosia käynnissä sellainen projekti, että haluan vaatekaapin sisältävän vain vaatteita, jotka kestää aikaa, käyttöä ja ovat aina kivoja yhdessä & erikseen. Vaatteita, joita voi käyttää huoletta sekä kotona että sen ulkopuolella.
Aiemmin vaatekaappi pursuili täynnä sitä sun tätä, “jotta joka tilanteeseen olisi aina jotain”... mutta eihän se niin mennyt. Usein oli silti sellainen olo, että siellä ei ollut yhtään mitään kivaa päällepantavaa. Tähän turhautuneena päätin, että teen jatkossa parempia hankintoja - tavoitteena vaatekaappi, joka sisältää vain lempivaatteita!
Lähtötilanteessa ne oman vaatekaapin kotivermeet olivat siis kaiken maailman mainospaitoja ja lökö-yökkäreitä.. Niissä olo oli aina lähinnä sellainen, kuin olisi kipeänä sohvannurkassa, vaikka vietti vaikkapa opiskelu- tai työpäivää kotosalla. Kuulostaako tutulta?
Päätin, että ostan uutta vasta sitten, kun vastaan tulee kriteerit täyttäviä oikeasti laadukkaita vaatteita.
Bongattuani sittemmin helsinkiläisestä kesä-pop upista Arelan samettisen Utu -tunikan tiesin, että se on tässä, mun ensimmäinen vaatekaapin kulmakivi. Kotimainen muotoilu ja muoti oli alkanut inspiroimaan ketjukauppojen tuotteiden sijaan, ja halusin tukea kotimaista, vaikka opiskelijan budjetilla se vaati hieman uhrauksia. Hinta oli jotain ihan muuta, mitä olin tottunut maksamaan edes juhlavaatteista, mutta tuota ostopäätöstä en oo koskaan sen jälkeen katunut.
Utun malli on täydellinen “cocoon”, jota itse myös munamalliksi kutsun.. :D Tunika istuu hartioista sekä käsistä, antaen tarvittaessa tilaa kurvikkaammallekin pyllylle. Venekaula-aukko on rento olematta liian iso, ja pieneen taskuun sujahtaa sopivasti vaikkapa puhelin & avaimet.
Utu sopii hyvin käytettäväksi myös kodin ulkopuolella, ja olettekin voineet bongata sen vaikkapa Lauran päällä Kotolla, mutta mulle siitä on tullut se the kotivaate. Se, johon sujahdan niin töistä tullessa kuin etätyöpäivänäkin, joka on aina sopivan siisti ja mukava päällä.
Kotivaatteen pitää kestää kovaa kulutusta (lue: sohvalla löhöämistä) ja tällaisella sottapytyllä, joka ei osaa käyttää essua keittiössä tai vaihtaa eri vaatteita edes siivoukseen, sen täytyy kestää myös tahranpoistoa ja pesua tarpeen mukaan. Oon onnistunut sotkemaan tämän lempparitunikan jo ainakin kurkuma- ja mustikkasormilla, kahvista tai muusta ruokalistasta puhumattakaan. Ja silti useamman vuoden käytön jälkeen pesusta tulee aina takaisin yhtä pehmoinen ja siisti vaate. (Haastavammat tahrat käsittelen aina ensin hellävaraisella sappisaippualla.)
Tästä on kiittäminen superhyvää materiaalia, joka sisältää 80% puuvillaa ja 20% polyesteriä, jota yleensä vältän, mutta tässä tapauksessa sillä on paikkansa. Sekoite auttaa vaatetta pitämään muotonsa ja kestämään hankausta, kun puuvillan määrä tekee pehmoisesta tunikasta hengittävän ja mukavan, tehden sen sopivaksi siten jopa yövaatteeksi kylmimpien pakkasten aikaan tai turvavaatteeksi, kun sellaista kaipaa. Oikea elämänkumppani vaatteeksi siis.
Tähän mennessä kaappiin on toki jo kertynyt muitakin laadukkaita lemppareita, niin Kotosta kuin kirppareiltakin;
Utun lisäksi sieltä löytyy muun muassa Arelan mustat merinovilla-housut, Aarre -merkin Ada -merinovillatunika, Arelan Atla-collegepaita & Kim-t-paita mustana ja valkoisena .. (jaahas, kuka arvaa mun lempparimerkin? :D) sekä Design Pylsyn pitkä musta collegetakki, jonka voi heittää mihin vain asuun viileämpinä päivinä, ja käyttää kesällä takkina tai mekkona.
Paras kirpparilöytö kotiin ja töihin taas on ehdottomasti Marimekon valkoinen-vaaleanvihreä-musta Unikko -collegemekko, jonka löysin pari vuotta sitten seitsemällä eurolla(!) sopivasti pehmenneenä mutta edelleen siistikuntoisena kirpputorin rekistä.
Tässä mun vinkit kestävien kotivaatteiden hankintaan:
Etäterkuin,
Aino <3
Ps. Tottakai tätä mun lempparitunikaa saa nykyään myös meiltä Kotosta, vaihtoehtona myös musta trikookankainen. <3
Seuraavaksi hankintavuorossa voisi olla ne täydelliset leggingsit Utun kanssa yhdistettäväksi, sillä sain niin hyvän palautteen ystävältä meiltä ostetuista Aarteen mustista leggingseistä. Niihin ei kuulemma tuu helposti polvipussejakaan, vaikka saavat kestää kaikenmoista käyttöä kotona pienen vauvan kanssa puuhaillessa.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 11.9.2024 alkaen.
Koto Designmarket
Yliopistonkatu 32
40100 Jyväskylä
+358 40 187 6694
asiakaspalvelu@kotodesignmarket.fi
www.kotodesignmarket.fi
Y:2904435-7
Kokokoto Oy (myöh. palveluntarjoaja) myy tuotteita sekä yksityishenkilöille että yrityksille ja yhteisöille, joista käytetään myöhemmin termiä asiakas.
Mikäli www.kotodesignmarket.fi -sivuilla (myöhemmin verkkosivusto) esitettävissä hinta tai muissa tiedoissa esiintyy ilmeisiä kirjoitus-, laskenta- tai tietojenkäsittelyvirheitä, Kokokoto Oy ei ole velvollinen toimittamaan tuotteita näiden virheellisten tietojen mukaisesti. Asiakas päättää haluaako hän toimituksen korjatuin ehdoin ja tiedoin. Kokokoto Oy ei vastaa eikä ole korvausvelvollinen valmistajista, maahantuojista tai muiden toiminnan aiheuttamista myöhästymisistä tai viivästyksistä.
Verkkosivuston käyttö edellyttää, että asiakas hyväksyy ja noudattaa (i) näitä Ehtoja, ja (ii) hyväksyy verkkosivuston tietosuojaselosteen, minkä jälkeen asiakas voi käyttää verkkosivustoa kulloinkin voimassa olevien ehtojen mukaan.
Toimitusalueemme on Suomi (pl. Ahvenanmaa). Mikäli haluat tilata tuotteita Suomen ulkopuolelle, otathan meihin yhteyttä sähköpostitse asiakaspalvelu (at) kotodesignmarket.fi.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Palveluntarjoaja vastaa käyttäjän antamien tietojen asianmukaisesta käsittelystä ja käyttäjän yksityisyyden suojan säilymisestä. Käyttäjän antamat tiedot tallennetaan Palvelun tarjoajan asiakasrekisteriin. Palveluntarjoaja ei luovuta keräämiään henkilötietoja ulkopuolisille tahoille. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja käytetään pääosin vain tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Tarjoamme verkkokaupassamme asioiville useita eri maksutapoja. Tällä sivulla voit kätevästi tutustua niihin. Valitse sinulle parhaiten sopiva vaihtoehto!
Maksupalvelutarjoaja
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, Y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta
Klarna-checkout maksupalvelun avulla teet ostoksia turvallisesti ja joustavasti:
Erämaksu:
Lisätietoa laskulla ja erämaksulla maksamisesta:
Palvelun tuottaa Klarna Bank AB:n (julk.) (päätoimipaikan osoite Sveavägen 46, 111 34 Tukholma, Ruotsi)
Löydät lisätietoa Klarnasta täältä ja Klarnan käyttöehdot täältä.
Voit maksaa lahjakortilla tai käyttää alekoodia klikkaamalla ostoskorista ja "Muokkaa ostoskoria". Sieltä löydät kohdan "Onko sinulla alennukseen oikeuttava koodi?". Kirjoita koodi ja paina "Tallenna". Kun olet lisännyt koodin onnistuneesti, alennus lasketaan heti loppusummaan.
Huom. TG-alkuiset koodit ovat myymäläämme. Mikäli haluat vaihtaa lahjakortin sopimaan verkkokauppaamme, ole yhteydessä asiakaspalveluumme asiakaspalvelu@kotodesignmarket.fi
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus, mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Tuotteidemme toimitusaika on 2 - 5 arkipäivää riippuen kuljetusyhtiöiden kiiretilanteesta. Noutotilaukset saamme yleensä käsiteltyä aukioloaikojen mukaan jopa samana päivänä.
Pyrimme aina mahdollisimman pikaiseen toimitukseen. Olemme asiakkaisiin mahdollisimman nopeasti yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse, mikäli havaitsemme toimitusajan kestävän normaalia pidempään.
Käytämme lähetysten toimittamiseen pääasiassa Suomen Postia tai Matkahuoltoa. Varastossa olevat tuotteet toimitetaan kuljetettavaksi 1-2 arkipäivän aikana siitä, kun olemme vastaanottanut tilauksen. Lähetyksen saavuttua noudettavaksi saat saapumisilmoituksen. Toimituskulut lasketaan automaattisesti kassalla valitsemasi toimitustavan mukaan.
Toimitamme tilaukset kirjeitse, postipakettina, Smartpost-lähetyksenä tai Matkahuollon noutopistepakettina lähimpään noutopisteeseen.
Voit myös noutaa tilauksesi myymälästämme veloituksetta, kunhan valitset kassalla "Nouto myymälästä" toimitustavaksi.
Tuotteilla on 14 päivän vaihto-oikeus. Voit vaihtaa tuotteen toiseen tai vaihtaa esimerkiksi koon, mikäli haluamaasi kokoa on saatavilla.
Voit vaihtaa tuotteen myös suoraan myymälässämme asioimalla. Ota tällöin vaihdettava tuote mukaasi samalla kun tulet myymäläämme.
Tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus, jonka aikana tuotteeseen voi tutustua. Palautukseen oikeuttava aika lasketaan tavaran vastaanottamispäivästä alkaen. Tuotteeseen tutustuminen katsotaan määrältään ja laadultaan sellaiseksi, kuin asiakas tutustuisi tuotteeseen ja sen ominaisuuksiin myymälässä tuotetta ostaessaan. Tuotetta ei saa ottaa käyttöön tutustumisaikana.
Palautukset voi lähettää joko Postin tai Matkahuollon kautta.
Voit palauttaa tuotteen myös edullisemmalla haluamallasi toimitustavalla Postin kautta. Tällöin emme veloita palautuskulua. Huomioithan kuitenkin, että vastaat tässä tapauksessa mahdollisista paketin katoamisista itse. Suosittelemme siis, ettet lähetä palautusta ilman seurantatunnusta.
Voit tehdä palautuksen myös myymäläämme, jolloin palautuskulua ei peritä.
Viottuneilla ja väärin lähetetyillä tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus, jonka aikana tuotteeseen voi tutustua. Palautukseen oikeuttava aika lasketaan tavaran vastaanottamispäivästä alkaen. Tuotteeseen tutustuminen katsotaan määrältään ja laadultaan sellaiseksi, kuin asiakas tutustuisi tuotteeseen ja sen ominaisuuksiin myymälässä tuotetta ostaessaan. Tuotetta ei saa ottaa käyttöön tutustumisaikana.
Otamme aina yhteyttä sähköpostitse ja tekstiviestillä, mikäli meille palautuu lunastamaton paketti. Lunastamatta jätetyille paketeille voit pyytää uudelleen toimituksen 2 päivän sisällä ensimmäisestä yhteydenotostamme. Tällöin perimme uuden toimituskulun. Mikäli emme saa sinuun yhteyttä, palautamme tuotteiden hinnan, mutta perimme todelliset toimituskustannukset.
Autamme mielellämme kysymyksissäsi vaihtoon, palautuksiin tai reklamaatioon liittyen. Mikäli et löydä täältä vastausta, ole yhteydessä asiakaspalveluumme:
asiakaspalvelu@kotodesignmarket.fi.