Lahjalauantai: Lahjavinkit rakkaalle



Mitäs jos ostaisit tänä vuonna rakkaalle puolisollesi tai perheenjäsenellesi kotimaisen joululahjan?

Meidän valikoimasta löytyy nimittäin yli 70 suomalaisen brändin tuotteita, joiden joukosta varmasti löytyy jokaiselle sopiva lahja – budjetista riippumatta.

Tässä postauksessa halusimme nostaa esiin muutamia upeita vaihtoehtoja, joilla voit tänä jouluna ilahduttaa omaa rakastasi samalla kun tuet kotimaisia yrityksiä. (Jos lahjoja selaillessa iskee valinnanvaikeus, voit myös pelata varman päälle ja valita lahjakortin – näin rakkaasi saa varmasti mieluisan lahjan.)

Kellot

Kello on klassikkolahja, joka ilahduttaa saajaansa vielä vuosienkin päästä. Meiltä löytyy kattava valikoima kahden eri kotimaisen brändin kelloja.

Aarnin tarina juontaa juurensa kolmen kaveruksen, Pyryn, Niklaksen ja Samulin, lapsuuden metsämaisemiin sekä vahvaan kiinnostukseen rannekelloihin. Perustajat kasvoivat luonnon ympäröimänä ja kunnioitus ympäristöä kohtaan onkin ohjannut brändin toimintaa alusta alkaen. Aarnin kellot ovat pitkän ja huolellisen suunnitteluprosessin tuloksia, ja niissä käytetty puu on joko suomalaista tai ulkomaista sertifioitua puuta, jonka tarkka alkuperä on selvitetty.

Rohjeen tarina puolestaan pohjautuu neljän ystävyksen yhteiseen unelmaan, jota kohti perustajat ottivat askeleita kahden vuoden ajan ennen suunnittelupöydän ääreen siirtymistä. 2019 Rohje julkaisi esikoismallinsa, Adventuristerin, joka kannustaa käyttäjäänsä tarttumaan tilaisuuksiin ja heittäytymään seikkaluun. Ystävyys, uskallus ja tinkimätön laatu ovat brändin toiminnan kulmakiviä, ja nämä arvot heijastuvatkin niin kellojen muotokielessä kuin materiaaleissakin.

Saga-rannekello 179,90€
Vega-rannekello 189,90€
Adventurister Dark tummalla poronnahkarannekkeella 249€
Adventurister Gold mustalla poronnahkarannekkeella 249€


Laukut ja reput

Uusi laukku on kiva tapa tuoda piristystä yksivärisiin asuihin – se toimii vähän niin kuin sisustustyyny, jolla voi helposti elävöittää huoneen yleisilmettä. Reppu puolestaan on kestävä ja käytännönläheinen lahja, joka muistuttaa lahjanantajasta aina kun sitä pakkaa tai tyhjentää. Meiltä löytyy reppuja ja laukkuja moneen makuun, aina Globe Hopen minimalistista canvasrepuista Cobblerinan näyttäviin rusettilaukkuihin.

Lina-nahkalaukku 154€
London-nahkalaukku 140€
Nahkainen rusettilaukku 150€
Kohmea Tech -canvasreppu 139€


Korut

Korut ovat omiaan piristämään arki- ja juhla-asuja juuri nyt, kun kasvomaskit ovat osa jokapäiväistä elämää. Näyttävät korvakorut toimivat myös tunnelmankeventäjänä tai keskustelunaloittajana Zoom-kokouksissa ja saavat aikaan siistin ilmeen silloinkin, kun kuvaruudun ulkopuolelle piiloutuu yöpuvunhousut ja tohvelit.

Kaarella-korvakorut 25€
Swing-hopeakorvakorut 45€
Aurora-riipus 82€
Lysti-korvakorut 86€


Rusetit

Poronnahkainen tai puinen statement-rusetti on tyylikäs ja ajaton lahja. Naskalin kääntörusetit valmistetaan joko poronnahasta tai kierrätysnahasta, joka on peräisin esimerkiksi nyrkkeilyhanskoista. Hermandia puolestaan valmistaa rusetit puusta, ja jokaisen rusetin puiseen koteloon on tarkasti merkitty mistä valmistuksessa käytetty puu on peräisin. Koska molemmat brändit valmistavat rusettinsa luonnonmateriaaleista, on jokainen tuote pintakuvioinniltaan yksilöllinen. Tämä tekee niistä lahjoina entistä merkityksellisempiä.

Usko-poronnahkarusetti 139€
SÖÖR Richie -puurusetti 139€

Pehmeä paketti

Me kutsumme pipoja talvikauden koruiksi, siispä niitä ei koskaan voi olla liikaa! Merinovilla on materiaalina oivallinen pipossa, sillä se ei kutita ja se lämmittää mukavasti hiostamatta. Coston leikkisässä Wau-pipossa on myös vaihdettava tupsu, mikä tekee siitä veikeän vaihtoehdon perinteiselle tupsupipolle. Trendikäs, muhkea mohairpipo on puolestaan loistava valinta muotitietoiselle lahjansaajalle.

Wau tupsupipo 49€
Mohair pipo 69€
Giant-huivi 149€
Timberjack beanie 49,90€

Toimitus

Ilmainen toimitus yli 150€ ostoksille!

Nouto myymälästä 0,00€ 

Palautuskulut 6,70€

Lue toimitusehdoista

Maksutavat

Voit maksaa ostoksesi kaikilla yleisimmillä maksutavoilla tai Collector -laskulla / -osamaksulla.

Lue maksutavoista

KOTOkantis

Tilaa KOTOkirje ja lunasta etusi: Tilaajalle -10% alennus seuraavasta tilauksesta!

Liity kantikseksi tästä!

Käytämme evästeitä, jotta osaamme palvella sinua parhaimmalla mahdollisella tavalla. Lue täältä lisää tietosuojasta.

Ok
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 02.07.2020 alkaen.

Verkkokauppa

Koto Designmarket
Yliopistonkatu 32
40100 Jyväskylä

+358 40 187 6694
info@kotodesignmarket.fi
www.kotodesignmarket.fi
Y:2904435-7

Kokokoto Oy (myöh. palveluntarjoaja) myy tuotteita sekä yksityishenkilöille että yrityksille ja yhteisöille, joista käytetään myöhemmin termiä asiakas.

Mikäli www.kotodesignmarket.fi -sivuilla (myöhemmin verkkosivusto) esitettävissä hinta- tai muissa tiedoissa esiintyy ilmeisiä kirjoitus-, laskenta- tai tietojenkäsittelyvirheitä, Kokokoto Oy ei ole velvollinen toimittamaan tuotteita näiden virheellisten tietojen mukaisesti. Asiakas päättää haluaako hän toimituksen korjatuin ehdoin ja tiedoin. Kokokoto Oy ei vastaa eikä ole korvausvelvollinen valmistajista, maahantuojista tai muiden toiminnan aiheuttamista myöhästymisistä tai viivästyksistä.

Verkkosivuston käyttö edellyttää, että asiakas hyväksyy ja noudattaa (i) näitä Ehtoja, ja (ii) hyväksyy verkkosivuston tietosuojaselosteen, minkä jälkeen asiakas voi käyttää verkkosivustoa kulloinkin voimassa olevien ehtojen mukaan.

Toimitusalue

Toimitusalueemme on Suomi (pl. Ahvenanmaa). Mikäli haluat tilata tuotteita Suomen ulkopuolelle, otathan meihin yhteyttä sähköpostitse, info (at) kotodesignmarket.fi.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Palveluntarjoaja vastaa käyttäjän antamien tietojen asianmukaisesta käsittelystä ja käyttäjän yksityisyyden suojan säilymisestä. Käyttäjän antamat tiedot tallennetaan Palvelun tarjoajan asiakasrekisteriin. Palveluntarjoaja ei luovuta keräämiään henkilötietoja ulkopuolisille tahoille. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja käytetään pääosin vain tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin. 

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com

Collector Lasku/Osamaksu

Joustoa ja valinnanvapautta – maksa kerralla tai osissa, valitsemassasi tahdissa

Lasku ja tililuotto antavat sinulle lisää aikaa verkkokauppaostostesi maksamiseen. Niitä
käyttämällä voit odotella tilauksesi saapumista rauhassa ennen sen maksamista. Maksun voit
tehdä joko kerralla laskulla tai pienemmissä osissa tililuotolla, jolloin voit suorittaa
kuukausittain sinulle parhaiten sopivan summan ja jakaa maksun enintään 36 kuukauden
ajalle.

Laskulla ilmaista maksuaikaa – turvallista ja helppoa asiointia

Laskulla saat aina 45 päivää korotonta maksuaikaa verkkokauppaostoksillesi. Pitkä maksuaika
mahdollistaa sen, että ehdit tarkistaa ostoksesi ja tarvittaessa palauttaa sen ennen laskun
erääntymistä.

Maksuaikaa hyödyntääksesi tarvitset myönteisen luottopäätöksen, jonka hakeminen käy
helposti ostotapahtuman yhteydessä. Voit hakea sitä, jos olet vähintään 18 vuoden ikäinen ja
sinulla on suomalainen henkilötunnus sekä vakituinen, virallinen kotiosoite Suomessa. Myös
luottotietosi tarkistetaan Bisnode Finland Oy:n rekisteristä.
Maksutapaa voidaan käyttää jopa 5 000 € ostoksiin.

Osissa maksaen tasoitusta talouteen – kätevä tapa jakaa ostoksen vaikutusta useammalle
kuukaudelle

Kun olet saanut myönteisen luottopäätöksen sekä vahvistanut ostotapahtuman, saat laskun
ostoksestasi sähköpostiisi. Jos haluat maksaa laskun pienemmissä osissa ja sinulle paremmin
sopivalla maksuajalla (1-36 kk), sinun tulee tehdä jatkuvaa luottoa koskeva luottosopimus
Collector Bankin kanssa kirjautumalla Omille Sivuille osoitteessa oma.collector.fi.
Luottosopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä sinulle myönnetään luottoraja, joka on
käytettävissä myöhempiin ostoksiin luottoehtojen mukaisesti.

Kun sinulla on voimassa oleva luottosopimus, sinun tulee maksaa eräpäivään mennessä vain
saamallasi laskulla mainittu vähimmäissumma mutta voit halutessasi suorittaa myös tätä
suuremman summan. Sen jälkeen sinulle lähetetään kuukausittain sähköpostitse tililasku,
kunnes luotto on kokonaan maksettu. Voit aina halutessasi lyhentää luottoasi myös tililaskulla
mainittua vähimmäissummaa suuremmissa osissa.

Luottokustannukset ja luottoesimerkki: 

www.kotodesignmarket.fi verkkokaupasta tehtyihin ostoksiin
sovelletaan kampanjaehtoja, joiden mukaisesti tililuoton korko on 19,2 % nimellisenä
vuosikorkona ilmaistuna ja kuukausimaksu on 2,95 € kuukaudessa (3.8.2020 alkaen 3,80 €). Jos myönnetty luottoraja on 1 000 € ja se on kokonaisuudessaan käytetty www.kotodesignmarket.fi verkkokaupasta tehtyihin
ostoksiin sekä luotto maksetaan takaisin 36 kuukauden aikana, sovellettavilla
kampanjaehdoilla todellinen vuosikorko on 28,5 %, luottokustannusten yhteismäärä 402 €,
maksettava kokonaismäärä 1 402 € ja maksuerien lukumäärä 36 kpl. Viivästyneistä maksuista
veloitetaan lainmukaiset muistutusmaksut ja perintäkulut sekä korkoa viivästyneeltä ajalta.

Luottoehdot

Laskun ja luoton myöntäjä on Collector Bank AB, Lilla Bommens Torg 11, Box 11914, SE-404 39.
Lisätietoja www.collector.fi

Saat täydelliset ehdot ja tiedot Collector Laskusta ja Tililuotosta seuraavista linkeistä:
Tarkempi palvelukuvaus: https://www.collector.fi/henkiloasiakkaat/maksa-laskulla/

Yleiset lasku- ja tililuottoehdot:
https://www.collector.se/uploa...

Vakiomuotoiset Eurooppalaiset kuluttajaluottoehdot:
https://www.collector.se/uploa...


Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Koto Designmarket
Yliopistonkatu 32
40100 Jyväskylä

+358 40 187 6694
info@kotodesignmarket.fi
www.kotodesignmarket.fi
Y:2904435-7

Tarkemmat toimitusehdot

1. Toimitusaika

Tuotteidemme toimitusaika on 1 - 5 työpäivää. Pyrimme aina mahdollisimman pikaiseen toimitukseen. Olemme asiakkaisiin mahdollisimman pikaisesti yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse mikäli havaitsemme toimitusajan kestävän normaalia pidempään.

2. Toimitustavat & kulut

Käytämme lähetysten toimittamiseen pääasiassa Suomen Postia, Matkahuoltoa tai DBSchenkeriä. Varastossa olevat tuotteet toimitetaan kuljetettavaksi 1- 5 arkipäivän aikana, siitä kun palveluntarjoaja on vastaanottanut tilauksen. Lähetyksen saavuttua noudettavaksi saat saapumisilmoituksen.

Toimitamme tilaukset postipakettina, Smartpost-lähetyksenä tai DBS-noutopistepakettina lähimpään postitoimipaikkaan tai Smartpost/DBS-noutopisteeseen. 

3. Palautusoikeus ja tuotevaihdot

Tuotteilla on täysi 14 vuorokauden palautusoikeus. Palautettavan tuotteen tulee olla käyttämätön ja muuttumaton. Asiakas vastaa palautuksesta johtuvista palautuskuluista.

Palautuksesta tulee ilmoittaa ennakkoon sähköpostitse osoitteeseen info(at)kotodesignmarket.fi. Lähetämme sinulle palautustunnuksen, jolla voit palauttaa tilauksesi edullisesti hintaan 6,70€.

Pyydämme palauttamaan tuotteet osoitteeseen:

KOTO Designmarket 

Yliopistonkatu 32 

40100 Jyväskylä

Tai

Posti Smartpost, Kauppakeskus Forum

Sama palautusoikeus koskee vioittuneita tuotteita tai mikäli olette saaneet muuten virheellisen toimituksen. 

Pyydämme ilmoituksessanne kuitenkin ystävällisesti ilmoittamaan:

  • Palautuksen syyn (mikäli viottunut tai väärä tuote)
  • Tilaajan tunnistetiedot (nimi / tilausnumero)
  • Haluatteko vain palauttaa tuotteen ja saada rahat takaisin tilille vai toivotteko, että lähetämme vastaavan tuotteen vioittuneen tai väärän tuotteen tilalle (ja hyvitämme mahd. erotuksen) tai palautettavan tuotteen arvoisen hyvityslahjakortin.
  • Palautamme aina maksun käyttämällesi maksutavalle 

Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle. 

Lunastamaton paketti 

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Tilaa uutiskirje

Voit tilata uutiskirjeemme alla olevalla lomakkeella kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Tilaamalla uutis­kirjeen annat meille luvan käyttää tietojasi suora­markkinointiin. Voit perua luvan koska tahansa. Käsittelemme tietojasi tieto­suoja­selosteemme mukaisesti.

s