Kotimaisen muodin verkkokauppa
Ilmainen toimitus yli 150 € tilauksiin
Vastuullisempia valintoja arkeesi
Kotimaisen muodin verkkokauppa
Ilmainen toimitus yli 150 € tilauksiin
Vastuullisempia valintoja arkeesi
Voglian uudistumisesta on uutisoitu paljon, eikä aiheetta. Voglia on onnistunut jo lyhyessä ajassa tavoittamaan uusia asiakkaita nuorten aikuisten keskuudessa sekä luomaan tuotteita, jotka vastaavat niin tyylillisesti kuin arvoiltaankin nykykuluttajien tarpeisiin. Vaikka yritys on luonut nahkansa, Voglian ydinarvot ovat kuitenkin pysyneet alusta asti vankkumattomina.
Pari viikkoa sitten pääsimme vierailemaan Voglian pääkonttorille Lammille näkemään millaiselta aidon suomalaisen perheyrityksen toiminta näyttää.
Voglian pääkonttori sijaitsee alkuperäisellä paikallaan Lammilla Hämeenlinnassa. Tuotteet suunnitellaan, kaavoitetaan ja testataan siellä myös tänä päivänä. Suurin osa Voglian tuotteista valmistetaan heidän omilla tehtaillaan Virossa. Suuri tuotantokapasiteetti yhdessä ketterän suunnitteluprosessin kanssa onkin yksi Voglian vahvuuksista; heidän on mahdollista tehdä pieniä muutoksia ja parannuksia tuotteisiin sekä reagoida kysyntään nopeasti. Lisäksi jokainen tuote koepestään ja testataan sovitusmallien toimesta. Sovitusmalleihin lukeutuu eri ikäisiä ja erilaisten vartalotyyppien omaavia naisia, mikä puolestaan osoittaa sen, että Voglian vaatteet todella suunnitellaan kehojen moninaisuutta kunnioittaen – oikeille naisvartaloille sopiviksi.
Vierailulla pääsimme kurkistamaan suunnittelustudioon, joka oli meidän iloksemme täynnä tulevien mallistojen upeuksia. Huolellisesti järjestetystä varastosta löytyi toinen toistaan upeampia arkistojen aarteita menneiltä vuosikymmeniltä. Saimme myös nähdä kuinka perinteiset arvot ovat läsnä kaikessa mitä pääkonttorilla tapahtuu samalla kun uusi sukupolvi ohjaa yritystä rohkeasti eteenpäin.
Perheyritys onkin sanana enemmän kuin sopiva kuvaamaan Vogliaa. Heti ensihetkistä oli selvää, että tiiviin ja lämminhenkisen Virtasten perheen lisäksi, Voglian pääkonttorilla työskentelevä joukko on kuin yhtä suurta perhettä. Lammille saapuessa tuntui kuin olisi tullut tuttavaperheen luokse kylään. Selvää oli myös se, että jokaisen työntekijän panosta ja näkemyksiä arvostetaan tasapuolisesti. Kunnioitus, arvostus, aitous sekä yhteisten arvojen takana seisominen ovat varmasti tekijöitä, jotka yhdistävät jokaista Voglialla tapaamaamme laajennetun perheen jäsentä.
Voit käydä lukemassa lisää Voglian tarinasta sekä yrityksen vastuullisuudesta osoitteessa www.voglia.fi. Voglian tuotteita pääset shoppailemaan tästä.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 20.11.2022 alkaen.
Koto Designmarket
Yliopistonkatu 32
40100 Jyväskylä
+358 40 187 6694
asiakaspalvelu@kotodesignmarket.fi
www.kotodesignmarket.fi
Y:2904435-7
Kokokoto Oy (myöh. palveluntarjoaja) myy tuotteita sekä yksityishenkilöille että yrityksille ja yhteisöille, joista käytetään myöhemmin termiä asiakas.
Mikäli www.kotodesignmarket.fi -sivuilla (myöhemmin verkkosivusto) esitettävissä hinta- tai muissa tiedoissa esiintyy ilmeisiä kirjoitus-, laskenta- tai tietojenkäsittelyvirheitä, Kokokoto Oy ei ole velvollinen toimittamaan tuotteita näiden virheellisten tietojen mukaisesti. Asiakas päättää haluaako hän toimituksen korjatuin ehdoin ja tiedoin. Kokokoto Oy ei vastaa eikä ole korvausvelvollinen valmistajista, maahantuojista tai muiden toiminnan aiheuttamista myöhästymisistä tai viivästyksistä.
Verkkosivuston käyttö edellyttää, että asiakas hyväksyy ja noudattaa (i) näitä Ehtoja, ja (ii) hyväksyy verkkosivuston tietosuojaselosteen, minkä jälkeen asiakas voi käyttää verkkosivustoa kulloinkin voimassa olevien ehtojen mukaan.
Toimitusalueemme on Suomi (pl. Ahvenanmaa). Mikäli haluat tilata tuotteita Suomen ulkopuolelle, otathan meihin yhteyttä sähköpostitse, asiakaspalvelu (at) kotodesignmarket.fi.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Palveluntarjoaja vastaa käyttäjän antamien tietojen asianmukaisesta käsittelystä ja käyttäjän yksityisyyden suojan säilymisestä. Käyttäjän antamat tiedot tallennetaan Palvelun tarjoajan asiakasrekisteriin. Palveluntarjoaja ei luovuta keräämiään henkilötietoja ulkopuolisille tahoille. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja käytetään pääosin vain tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Tarjoamme verkkokaupassamme asioiville useita eri maksutapoja. Tällä sivulla voit kätevästi tutustua niihin. Valitse sinulle parhaiten sopiva vaihtoehto!
Maksupalvelutarjoaja
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta
Klarna-checkout maksupalvelun avulla teet ostoksia turvallisesti ja joustavasti:
Erämaksu:
Lisätietoa laskulla ja erämaksulla maksamisesta:
Palvelun tuottaa Klarna Bank AB:n (julk.) (päätoimipaikan osoite Sveavägen 46, 111 34 Tukholma, Ruotsi)
Käytämme Klarnaa kaupan ostotapahtuman (check-out) tarjoajana. Tämä tarkoittaa sitä, että saatamme siirtää henkilötietojasi yhteys- ja tilaustietojen muodossa Klarnalle, kun kaupan ostotapahtuma on ladattu, jotta Klarna voi hallinnoida ostostasi. Siirrettyjä henkilötietojasi käsitellään Klarnan oman tietosuojailmoituksen mukaisesti.Löydät lisätietoa Klarnasta täältä ja Klarnan käyttöehdot täältä.
Voit maksaa lahjakortilla syöttämällä lahjakortin koodin kassalla Alennus- tai lahjakorttikoodi kohtaan. Mobiilissa löydät tuolle tarkoitetun laatikon Klarna kassassa "Näytä ostoskori" -painikkeen alta. Lisää koodi ja alennus lasketaan heti loppusummaan.
Huom. TG-alkuiset koodit ovat myymäläämme. Mikäli haluat vaihtaa lahjakorti sopimaan verkkokauppaamme, ole yhteydessä asiakaspalveluumme asiakaspalvelu@kotodesignmarket.fi.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Tuotteidemme toimitusaika on 1 - 5 arkipäivää. Pyrimme aina mahdollisimman pikaiseen toimitukseen. Olemme asiakkaisiin mahdollisimman pikaisesti yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse mikäli havaitsemme toimitusajan kestävän normaalia pidempään.
Käytämme lähetysten toimittamiseen pääasiassa Suomen Postia tai Matkahuoltoa. Varastossa olevat tuotteet toimitetaan kuljetettavaksi 1- 3 arkipäivän aikana, siitä kun palveluntarjoaja on vastaanottanut tilauksen. Lähetyksen saavuttua noudettavaksi saat saapumisilmoituksen. Toimituskulut lasketaan automaattisesti kassalla valitsemasi toimitustavan mukaan.
Toimitamme tilaukset kirjeitse, postipakettina, Smartpost-lähetyksenä tai Matkahuollon-noutopistepakettina lähimpään noutopisteeseen.
Voit myös noutaa tilauksesi myymälästämme veloituksetta, kunhan valitset sen kassalla toimitustavaksi.
Tuotteilla on 14 päivän vaihto-oikeus. Voit vaihtaa tuotteen toiseen tai vaihtaa esimerkiksi koon, mikäli haluamaasi kokoa on saatavilla.
KOTO Designmarket
Yliopistonkatu 32
40100 Jyväskylä
P. 0401876694
Voit vaihtaa tuotteen myös suoraan myymälässämme asioimalla. Ota tällöin vaihdettava tuote mukaasi samalla kun tulet myymäläämme.
Tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus, jonka aikana tuotteeseen voi tutustua. Palautukseen oikeuttava aika lasketaan tavaran vastaanottamispäivästä alkaen. Tuotteeseen tutustuminen katsotaan määrältään ja laadultaan sellaiseksi, kuin asiakas tutustuisi tuotteeseen ja sen ominaisuuksiin myymälässä tuotetta ostaessaan. Tuotetta ei saa ottaa käyttöön tutustumisaikana.
Palautukset voi lähettää ainoastaan Postin kautta, (ei esim. Matkahuolto, DHL etc).
Voit palauttaa tuotteen myös edullisemmalla haluamallasi toimitustavalla Postin kautta. Tällöin emme veloita palautuskulua 8,60€. Huomioithan kuitenkin, että vastaat tässä tapauksessa mahdollisista paketin katoamisista itse. Suosittelemme siis, ettet lähetä palautusta ilman seurantatunnusta.
Voit tehdä palautuksen myös myymäläämme, jolloin palautuskulua ei peritä.
Viottuneilla ja väärin lähetetyillä tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus, jonka aikana tuotteeseen voi tutustua. Palautukseen oikeuttava aika lasketaan tavaran vastaanottamispäivästä alkaen. Tuotteeseen tutustuminen katsotaan määrältään ja laadultaan sellaiseksi, kuin asiakas tutustuisi tuotteeseen ja sen ominaisuuksiin myymälässä tuotetta ostaessaan. Tuotetta ei saa ottaa käyttöön tutustumisaikana.
Otamme aina yhteyttä sähköpostitse ja tekstiviestillä, mikäli meille palautuu lunastamaton paketti. Lunastamatta jätetyille paketeille voit pyytää uudelleen toimituksen 2 päivän sisällä ensimmäisestä yhteydenotostamme. Mikäli emme saa sinuun yhteyttä palautamme tuotteiden hinnan, mutta perimme toimituskustannukset.
Autamme mielellämme kysymyksissäsi vaihtoon, palautuksiin tai reklamaatioon liittyen. Mikäli et löydä täältä vastausta, niin ole yhteydessä asiakaspalveluumme: asiakaspalvelu@kotodesignmarket.fi.